Ladataan hakutuloksia
Ostoskori

Opaskirja innostaa uusia retkeilijöitä kansallispuistoihin

Päivämäärä -

Matalan kynnyksen retkeily on noussut valtavaan suosioon. Uudessa oppaassa esitellään kaikki maamme 40 kansallispuistoa ja annetaan vinkkejä, kuinka puistojen luonnosta ja tunnelmasta saa eniten irti. Kirjassa on tekstien, kuvien ja karttojen lisäksi tilaa myös omille muistiinpanoille.

Kansallispuistojen keräily on hauska ja antoisa harrastus, jota tukemaan on suunniteltu päiväkirjanakin toimiva Kansallispuistot Bongarin opas. Kirja kannustaa kokemaan puistot rauhassa aistien ja nautiskellen, ilman suorittamisen tai kiireen tunnetta. Kustakin puistosta on mukana yleiskartta, johon on merkitty kohde- ja elämysvinkkejä. Perustiedot on listattu selkeästi, ja vinkkilistasta on helppo poimia itselle sopivat elämysehdotukset.

”Vinkkien avulla puistojen taian ja kauneuden voi kokea eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina – kansallispuistoissa kun riittää lumoa aina, ei pelkästään kauniina kesäpäivinä”, muistuttaa teoksen kirjoittaja Jonna Saari. ”Toivommekin, että monipuoliset vinkit kannustavat palaamaan puistoihin aina uudelleen eri ajankohtina. Näin kansallispuistoista voi saada jopa elämänmittaisen, upean harrastuksen.”

Kirjaan voi itse merkitä muistiin omat retkensä ja kokemuksensa sekä antaa puistoille tähtiarviot. Kirjassa on lisäksi liitteenä tarrat jokaisen kansallispuiston tunnuksesta. Tarrat voi kiinnittää kirjan sivuille sitä mukaa, kun puistoissa on vierailtu.

Kansallispuistoharrastuksen tueksi Karttakeskus on syyskuun lopussa julkaissut myös Suomen kansallispuistot -karttajulisteen. Suomen kartalle on merkitty kaikki kansallispuistot ja niiden tunnukset.

Bongarin opas on syntynyt Karttakeskuksen ja Retkipaikan yhteistyönä. Retkipaikka on Suomen suosituin retkeilymedia, joka tavoittaa vuosittain noin 1,5 miljoonaa lukijaa. Karttajuliste puolestaan on toteutettu yhdessä Metsähallituksen kanssa. Molempien tuotteiden myyntituloista käytetään 5 % Suomen kansallispuistojen kehittämiseen.

Haastamme kaikki mukaan retkeilemään ja vierailemaan ainakin yhdessä itselle uudessa kansallispuistossa vielä tämän syksyn aikana. Monessako puistossa olet itse jo käynyt?

Tuotetiedot

  • Kansallispuistot | Bongarin opas
  • nidottu, 176 s.
  • koko 11,5 × 15 cm
  • ISBN 978-952-266-660-4
  • suositushinta 19,00 €
  • Suomen kansallispuistot -karttajuliste
  • suora seinäkartta, 50 × 70 cm
  • EAN 6430059981816
  • suositushinta 14,00 €

Lisätietoja

Aino Wuolijoki, kustannuspäällikkö, Karttakeskus
p. 050 564 7684
aino.wuolijoki@karttakeskus.fi

Karttakauppa

Monipuolisesti karttoja, kartastoja, kirjoja, oppaita ja e-tuotteita luonnossa ja vesillä liikkujille, retkeilijöille, tienkäyttäjille sekä matkailijoille. Karttakauppa on sekä omien että välittämiemme tuotteiden keskeisin ostospaikka ja tietolähde.

Karttakauppa