Työpistekohtaiset runkolukutaulukot auttavat hakkuukoneenkuljettajia puuston oikeaan kasvatustiheyteen
Hakkuukoneenkuljettajien toivoma uudistus on nyt täällä: TAPIO Maastotaulukot -sovellukseen on lisätty hakkuukoneen työpistekohtaiset runkolukutaulukot uusien harvennusmallien mukaisesti. Uudistus helpottaa hakkuutyötä ja antaa varmuutta kasvatettavien puiden valintaan.
Mikä on uutta?
Hoidettujen kasvatusmetsien puuston pohjapinta-alaan perustuvat harvennusmallit uudistettiin vuonna 2024. Nyt myös paljon toivotut uusien harvennusmallien mukaiset työpistekohtaiset runkolukutaulukot on tehty ja saatavilla TAPIO Maastotaulukot -sovelluksessa.
Mitä hyötyä työpistekohtaisista runkolukutaulukoista on ja miten niitä käytetään?
Runkolukutaulukot tukevat hakkuukoneen kuljettajien työtä. Hakkuun aikana harvennusvoimakkuutta seurataan mittaamalla jäävän puuston runkolukua työpistekohtaisesti.
Runkoluku mitataan puoliympyrästä (=työpiste), jonka keskipiste on ajouran keskellä ja säde 11 metriä. Säteen arvioinnissa käytetään apuna hakkuukoneen nosturia.
Runkolukutaulukoista selviää työpisteelle tavoiteltava runkomäärä puuston keskiläpimitan mukaisesti. Taulukot on laadittu kasvupaikoittain ja pääpuulajeittain. Hehtaarikohtaiset runkoluvut on johdettu metsänhoidon suositusten harvennusmalleista.

Mihin tieto perustuu ja mitä taulukon käytössä kannattaa huomioida?
Taulukot perustuvat Metsäteho Oy:n laskelmiin, ja ne on johdettu harvennusmalleista, jotka perustuvat pohjapinta-alaan ja valtapituuteen. Oletuksena taulukoissa on, että hakkuun ajourat on tehty suositusten mukaisesti. Muunnokseen sisältyy epävarmuutta, erityisesti Pohjois-Suomen osalta. Tämän vuoksi harvennustiheyttä suositellaan ensisijaisesti tarkasteltavaksi pohjapinta-alan perusteella (esim. relaskooppikoealalta). Jäävän puuston aritmeettinen keskiläpimitta vastaa käytännössä työpisteen toiseksi suurimman ja toiseksi pienimmän puun läpimittojen keskiarvoa.
Teksti: Asta Valamo, Tapio

Suosittu ja luotettava Maastotaulukot-sovellus
Metsätöissä on paljon muistettavaa. Puhelimessa mukana kulkeva helppokäyttöinen Maastotaulukot-sovellus toimii metsänomistajan ja metsäammattilaisen muistin tukena metsänhoidon ja puunkorjuun maastotöissä. Aina ajantasainen ja toimii myös ilman internetiä. Osta Metsäkaupasta >