Vähennä tyvilahon riskiä: Uudenlainen kuusentaimi taistelee juurikääpää vastaan
Kuusenjuurikäävän aiheuttama tyvilaho on pahin kuusten vioittaja Suomessa. Tapio on kehittänyt uudenlaisen kuusentaimen, joka hidastaa juurikäävän leviämistä puussa – TaimiSankarin.
Juurikääpä on metsissämme yleisesti esiintyvä lahottajasieni, joka aiheuttaa kuusen rungon sisälle tyvilahoa. Juurikääpä lahottaa puiden juuristoa ja runkoa usein monen metrin korkeudelle, ja tuhot kohdistuvat erityisesti arvokkaaseen tyvitukkiin.
Tuoreen pro gradu -tutkimuksen mukaan juurikääpä altistaa kuusta myös kirjanpainajatuhoille.
Jalostetun TaimiSankari-kuusentaimen käyttö metsänuudistamisessa pienentää tyvilahon riskiä ja hidastaa juurikäävän etenemistä. Tästä on metsänomistajalle taloudellista hyötyä, sillä arvokasta tyvitukkia säästyy laholta.
Juurikääpä leviää TaimiSankari-taimissa jopa 27 % hitaammin
Tutkimusten mukaan tietyillä kuusialkuperillä esiintyy vastustuskykyä juurikäävän leviämistä vastaan. Näissä puissa juurikäävän leviämistä hidastaa PaLAR3B alleeli. Tapion siemenviljelmiltä löytyi tutkittaessa kuusen klooneja, joiden jälkeläisillä tämä alleeli on.
Siihen perustui idea tuottaa näiden kloonien jälkeläisistä taimia. Kuusenjuurikääpä leviää Tapion kehittämissä taimissa jopa 27 % hitaammin kuin puissa, joissa tätä alleelia ei ole.
”TaimiSankari-taimia kannattaa istuttaa etenkin sellaisille kasvupaikoille, joissa on tyvilahon riski. Kohteilla, joilla juurikääpää esiintyy, ensisijainen vaihtoehto on puulajin vaihto. Taimisankari on hyvä vaihtoehto kohteille, joilla muiden puulajien istuttaminen ei ole mahdollista esimerkiksi hirvituhojen takia”, kertoo kasvuliiketoiminnan kehittämispäällikkö Juha Ruuska Tapiosta.
TaimiSankari on kehitetty yhteistyössä Fin Forelian kanssa.
TaimiSankari-kuusentaimi
Uudenlainen kuusentaimi kehitettiin taistelemaan juurikääpää vastaan. Tilaa taimet kevään 2024 istutuksiin!
Taimia on saatavilla rajattu määrä. Mikäli taimia riittää, tilauksia otetaan vastaan viikolle 21/2024 saakka.