Taimikonhoito – Tavoitteet, menetelmät ja kustannukset
34,00 €
Varastossa
2. painos
Taimikon perustaminen on merkittävä investointi. Taimikonhoidolla huolehditaan metsänuudistamisessa tehdyn investoinnin tuottokyvystä. Kun varhaishoito, varhaisperkaus ja myöhempi taimikonhoito tehdään tavoitteellisesti ja oikea-aikaisesti, päästään kustannustehokkaaseen ja taloudelliseen lopputulokseen. Sopivimman menetelmän ja toimenpideketjun valintaan vaikuttavat työkohde sekä myös metsänomistajan tavoitteet ja mahdollisuudet hoitaa taimikko omana työnä.
Taimikonhoidon menetelmiä kehitetään metsäpuiden uudistumiseen ja kasvuun liittyvän biologisen tiedon avulla. Kirjan 2. päivitetty painos kokoaa tiedon taimikonhoidon biologisista perusteista, menetelmistä sekä niiden kustannuksista. Männyn, kuusen ja rauduskoivun taimikoille esitetään eri tilanteisiin optimaaliset taimikonhoitoketjut.
Tekijät ovat Luonnonvarakeskuksen (Luke) metsäntutkijoita. Toiseen painokseen tekstiä on päivitetty uusin tutkimustieto huomioon ottaen ja kirjan laskelmat on uudistettu tuoreimpien yksikkökustannusten mukaisiksi. Teos soveltuu tiedonhankintaan ja koulutusmateriaaliksi käytännön metsäammattilaisille ja -opiskelijoille sekä aktiivisille metsänomistajille.
- Kirjalija(t)
- Jari Miina, Karri Uotila, Timo Saksa
- Kieli
- suomi
- Kustantaja
- Metsäkustannus
- Sivut
- 128
- Ulkoasu
- Nidottu
- ISBN
- 978-952-338-094-3
- EAN
- 9789523380943
- Painovuosi
- 2021
- Painos
- 2.
- Kirjastoluokka
- 67.51
- Verokantatunnus
- 10
- Nimiketunnus
- 205762
- Koko
- 168 x 243 mm
- Leveys
- 16.800000 cm
- Korkeus
- 24.300000 cm
- Paksuus
- 1.300000 cm
Vain kirjautuneet asiakkaat -jotka ovat ostaneet tuotteen- voivat kirjoittaa tuotearvion.
Arvostelut
Tätä tuotetta ei ole vielä arvioitu.